sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Juoksemista vaille valmis

Projekti Oxroad alkaa olla juoksemista vaille valmis. Vielä viisi viikkoa treeniä ja muutaman päivän huilailu, ja sitten päästään starttaamaan Turun Linnan pihalta kohti Hämeen linnan Keskiaikamarkkinoita.

Valmistautuminen Oxroadia varten ei ole mennyt ihan putkeen, kuten alla olevasta kuviosta näkyy. Sunnuntaina 9.6. mukavasti menneen tunnin lenkin jälkeen kurkku tuntui hiukan kipeältä, ja sitä seurasi flunssa. Ei mikään punkan pohjalle kaatava totalitäärinen tauti, vaan viheliäisen sitkeä kesä-lentsu, jonka paranteluun meni toista viikkoa aikaa. Näiden kahden viikon aikana kilometrejä kertyi yhteensä vain 50, ja tämähän ei näytä eikä kuullosta ultrajuoksutreeniltä.

Tällä hetkellä juoksu kulkee vaihtelevasti. Joinain päivinä meno on hyvinkin kepeää, mutta jo seuraavana päivänä voi olla niin voimaton olo että jätän treenin kokonaan väliin.Toivottavasti 16.8. on sellainen päivä että maisema vaihtuu vilkkaasti.

Tulevien viikkojen treenit säädään päivä kerrallaan korvakuulolta. Jos meno on kevyttä ja aamun leposykkeet pysyvät alle 50 lukemissa, yritän saada aikaiseksi pari 100+ km viikkoa. Mutta vähempikin riittää, jos siltä tuntuu.

Ensimmäisen vuosipuoliskon treenikilometrini ovat yhteensä 1263 km. Useimmat ultrajuoksijat juoksevat enemmän (esim. Suomen Hitain Ultrajuoksija on juossut tänä vuonna jo yli 4000 km), ja kyllä minullakin olisi vahvempi luotto omaan kuntoon jos kasassa olisi edes 2000 km. Mutta näillä mennään, niin pitkälle kuin jaksetaan!


4 kommenttia:

eka kirjoitti...

Mielenkiinnolla seurataan miten homma etenee! Blogista pääteellen ei sinua ainakaan yliharjoittelusta voi moittia. t.e&h

corner kirjoitti...

Juu ei ole määrillä juhlittu, tälläkään kertaa. Mutta tällä viikolla näyttäisi kertyvän päälle 100 km lenkkeilyä, joten kyllä tässä DNF:n välttämiseen pitäisi olla kohtuullinen mahdollisuus. Loppuajalla ei ole väliä, kunhan vaan buffettiin ehtii!

Marko Forsell kirjoitti...

...mites on viimeistelyt sujuneet?

corner kirjoitti...

Ihan normi viimeistelyt, ei täydellistä katastrofia mutta ei oikein hyvinkään. Viime viikolle kertyi lopulta vain 95 km sekalaista ulkoilua. Viikonlopulle ja tämän viikon alkuun määräsin itselleni välikevennyksen, kun leposykkeet alkoi jumittua päälle 50 lukeman. Toki hellekin oli vaikutti asiaan.

 

website traffic statistics
Find a Date