sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Luettua: Dean Karnazes - ”The Road to Sparta”


 
The Road to Spartan voi ostaa esimerkiksi Amazonilta, tarjolla on kovakantinen, Kindle-versio ja äänikirja  


Dean Karnazes on maailman tunnetuin ultrajuoksija. Deutsche Ultramarathon Vereinigungin tulostietokannasta on myös helppo nähdä, että parhaimmillaan Dean on ollut tasokas ultrajuoksija. Badwaterin podiumille tai Western Statesin tuloslistan 10 parhaan joukkoon ei nousta sattumalta, ainakaan montaa kertaa. Kirjassaan "The Road to Sparta" Karnazes kertoo kuinka päätyi juoksemaan Spartathlonin syyskuussa 2014.

Karnazesin mittava medianäkyvyys ärsyttää monia – jotkut pitävät hänen mainettaan ylimitoitettuna todellisiin juoksusaavutuksiin verrattuna. Titteli ”World’s Fittest Man” menee vielä amerikkalaisena mainospuheena, mutta Outdoor Magazinen Deanille myöntämä arvonimi "America's Best Distance Runner" herätti muutama vuosi sitten enemmänkin keskustelua.

Nimimerkkien takaa mouhoavien nettikirjoittelijoiden lisäksi mm. Yiannis Kouros ja Scott Jurek paheksuivat Deanin juoksu-uran markkinointipainotteisuutta, ja "America's Best Distance Runner" -palkinnon vastaanottaminen oli viimeinen pisara. Kiistämätön tosiasiahan on, että Yiannis Kouros on maailman kaikkien aikojen parhaana ultrajuoksijana edelleen ultrajuoksuauktoriteetti vailla vertaa, ja Scott Jurek on yksi Pohjois-Amerikan kaikkien aikojen ultralegendoista. Tähän parivaljakkoon verrattuna Deanin juoksusaavutukset ovat kovin keskinkertaisia. Tässä yhteydessä on myös pakko mainostaa, että vuoden 2007 Spartathlon-voittonsa jälkeen Scott Jurek siemaili Ateenassa Hotel Londonin aulassa Mythosta meidän aloittelevien ultrahölkkääjien kanssa aamuyön tunneille asti. Hieno mies!

Varsinaisia juoksusaavutuksia suurempi merkitys ultrajuoksulle on Karnazesin ansioilla massojen liikuttajana. Tuhannet ihmiset ovat innostuneet juoksemisesta luettuaan Ultramarathon Manin tai jonkin muun Karnazesin kirjoista. Juuri tästä syystä Dean Karnazes ansaitsee ison annoksen kunnioitusta, oli hänen persoonastaan ja todellisista juoksusaavutuksistaan mitä mieltä tahansa.

Sitä paitsi, monet Karnazesin tavanneet ihmiset ovat (ainakin Deanin oman kertoman mukaan) yllättyneet huomattuaan, ettei Karno olekaan sellainen mulqvist kuin mitä nettikirjoituksista olisi voinut päätellä.

Mikä mies on Dean Karnazes?
Kirjan ensimmäinen luku on saanut otsikokseen ”Immigrant Song”, ja Dean kertoo siinä sukunsa tarinaa. Isoisä lähti 1920-luvulla Kreikasta onneaan etsimään, ja Kaliforniassa syntyneen Deanin persoona onkin yhdistelmä amerikkalaista suurellisuutta ja kreikkalaista temperamenttia.

Suorituskeskeisyys on myös iso osa Karnon elämää. Ahkeran opiskelun ja kovan työnteon jälkeen Dean kertoo olleensa jo alle 30-vuotiaana miljonääri, mutta koska rahan perässä juokseminen ei tuonut elämään sisältöä, hän alkoi harrastaa ultrajuoksua. Valitettavasti taloudellinen menestys ei ole tuonut Deanille vapautta päättää omasta kalenteristaan. Kirjan perusteella Deanin elämän suuri ongelma on krooninen kiire, ja jatkuva julkisuudessa oleminen tuo lisähaastetta itsensä pohjimmiltaan introvertiksi luokittelevalle Deanille.

Deanin maailmassa ei ole sijaa keskinkertaisuudelle, ja jopa Karnazesin suvun isoäitien pohkeet ovat isommat ja hienommat kuin kenelläkään muulla. Kesällä 2013 Dean kävi Kreikassa tonkimassa sukujuuriaan, ja juoksulenkillä nähdyt käärmeet olivat ”the length of park benches and fat as eggplants”, kun taas huoltamon baarista ostetun golf-pallon kokoisen oliivin maistaminen oli ”a religious experience”.

Syksyn 2014 Spartathlonilta Dean kertoo tällaisia havaintoja:

  • Kun Motor Oilin jalostamon katkut osuvat Deanin nenään Spartathlonin alkutaipaleella, kyseessä on ”thick, foul-smelling fumes”, ”noxious vapors”, ”toxins and pollutants” ja ”putrid murk”.
  • Kun Sangas-vuoren rinteellä Deanin naamaan iskee tuuli, on se ”another blast of frigid air”, ”barrage of sand and spray” ja ”a gust of the cold, heartless wind”.
  • Kun Dean katselee Spartassa maaliin saavuttuaan juoksijoiden ensiapupistettä, näkymä on ”total carnage” jossa ”soft cries and moans echo”.

Olin itse noissa samoissa maisemissa korkeintaan puoli tuntia Karnazesia myöhemmin, ja pidän Deanin kuvauksia lievänä liioitteluna.

Dean opettaa historiaa
The Road to Sparta -kirjan parasta antia ovat historiatiedot. Karnazes on tentannut ahkerasti yliopistojen historiantutkijoita, ja selventää ansiokkaasti mm. antiikin ajan viestinviejien eli hemerodromosien työnkuvaa. Dean yritti myös määrittää Feidippideksen alkuperäistä juoksureittiä, mutta todettuaan urakan mahdottomaksi päätyi juoksemaan ”tavallisen” Spartathlonin. Yiannis Kouros on myös tutkinut Feidippideksen reittiä ja juossutkin tupla-Spartathlonin oikeana pitämäänsä reittiä pitkin, mutta aiempien torailujen jälkeen Kouros & Karnazes ovat tuskin vertailleet näkemyksiään siitä ainoasta oikeasta Feidippideksen reitistä.

Dean kertaa myös spartathlonisteille tutut faktat Feidippideksen todellisista ja kuvitelluista juoksusuorituksista. Feidippides todellakin juoksi Maratonin taistelun alla Ateenasta Spartaan ja takaisin, tämä on historioitsija Herodotoksen muistiin merkitsemä tosiasia. Sen sijaan legenda Maratonin taistelun jälkeisestä, viestinviejän kuolemaan päättyneestä Marathon-Ateena -juoksusta on vain Plutarkhoksen 600 vuotta myöhemmin muistiin merkitsemä urbaani legenda. Plutarkhoksen tarinassa juoksijan nimikään ei ollut Feidippides vaan Eucles.

Kirjassa valaistaan myös Sangas-vuoren huipulle johtavan Bey’s Ladder -reitin historiaa. Olen itse kiivennyt tätä polkua neljä kertaa, ja vasta The Road to Spartan luettuani tiedän, että Bey’s Ladder on rakennettu Kreikan vuosien 1821-1829 vapaussodan aikana.

Deanin kirjasta löytyy täydennystä myös turhan tiedon varastoihin. Orhippos (tai Orsippus) oli urheilusankari, joka vuoden 720 EAA olympiakisoissa pyyhälsi yhden stadionin juoksun voittoon nakuna. Orsippuksen itsensä mukaan kyseessä oli viaton ”wardrobe malfunction”, mutta kilpakumppanit epäilivät että varusteiden kevennyksellä haettiin kilpailuetua. Ennen pitkää kaikki Antiikin Kreikan olympiaurheilijat päätyivätkin viuhahtelemaan padasjokelaisittain.

Miten käy Karnolta Spartathlon?  
Kiireistään huolimatta Dean ehti valmistautumaan syksyn 2014 Spartathlonille asiallisesti, edeltävän kesän aikana kertyi juoksutreeniä 50-200 mailia viikossa. Kunnianosoituksena Feidippidekselle Dean lähti juoksemaan Spartathlonia noudattaen antiikin ajan ruokavaliota. Viikunat, oliivit, kuivattu liha sekä seesaminsiemenistä ja hunajasta leivotut pastelit eivät kuitenkaan maistuneet alkumatkan jälkeen.

Kun vatsa ei enää suostunut ottamaan vastaan antiikinaikaisia eväitä, Dean olisi kirjan mukaan juossut kisan jälkimmäisen puoliskon Nemeasta Spartaan juoden vain vettä. Eihän tämä täysin mahdotonta ole, mutta hiukan epäilyttää. Voiko Spartathlonin jälkimmäisen puoliskon aikana pelkästään vettä juonut juoksija olla Spartaan saavuttuaan niin hyväkuntoisen näköinen, että ensiaputeltan lääkäri joutuu kysymään ”Were you in the race? My God, you don’t even look tired”?

Deanin eväät olivat antiikkia, mutta juoksuvarusteet tätä päivää. Alkumatkan vesisateen ankaruutta Dean havainnollistaa kuvailemalla, kuinka valkoiset kompressiosukat olivat muutaman kilometrin juoksun jälkeen ”a saturated oily muddle of sagging grey fabric spackled liberally with gritty particles of loose road debris”. Hui sentään! Samaan aikaan tanskalainen Claus Rasmussen juoksi Spartathlonin Feidippideksen ajan standardin mukaisissa sandaaleissa, mutta tämä tarina ei valitettavasti mahtunut Deanin kisakuvaukseen.

Kirjassa ei jostain syystä mainita myöskään ”The Road to Sparta” -dokumenttielokuvan filmaajia. Nimmarinpyytäjät ja muut fanit jarruttivat Deanin menoa pitkin matkaa, mutta kuvausryhmä ilmeisesti onnistui tekemään työnsä Deania häiritsemättä. Tämä tunnin pituinen dokumentti olisi mukava nähdä, trailerissa vilahtaa filmin päähenkilöiden lisäksi myös Suomen Hitain Ultrajuoksija Ari Mustala.

Kirjassa kuvaillaan kattavasti matkan aikana Deanin aivoissa tapahtuneita nyrjähdyksiä. Loppumatkasta Dean pääsi nauttimaan tavallisista hallusinaatioista, USWS:stä ja vieläpä OBE:stä. Kyseessä oli siis selvästi hyvä reissu! Näin Deanin matka eteni Mountain Basen jälkeen:

  • Sangas-vuorelle (eli Mount Parthenionille) noustessaan Dean kohtasi vähäpuheisen hahmon, joka ei reagoinut sankarimme huolestuneisiin ”oletko kunnossa” kysymyksiin. Vuoren huipulla Deanille vakuutettiin että sillä hetkellä rinteessä ei ollut muita juoksijoita. Mainittakoon että 2504 vuotta aiemmin Feidippides jutusteli näissä maisemissa pitkään Pan-jumalan kanssa sotilaspoliittisista asioista.
  • Nestanin jälkeen Dean nukkui juostessaan (Unihemispheric slow-wave sleep eli USWS).
  • Spartan valtatiellä Dean koki elämänsä ensimmäisen ruumiista irtaantumiskokemuksen (out-of-body experience eli OBE).

Jos en olisi itse päässyt ihailemaan Spartan valtatien kallioseinään animoitua kubistista 3D-kasvogalleriaa, väittäisin että Dean puhuu 100 % höpöjä.

Kannattiko lukea?
Lukeminen kannattaa aina. Dean Karnazesin ”The Road to Sparta” on samaa tyyliä ja tasoa kuin DK:n edelliset kirjat, ja vähemmän kiinnostavan höpinän joukosta löytyy myös hyvää asiaa. Jos Dean olisi malttanut jättää kirjan kahteen viimeiseen lukuun sisältyvän fiktiivisen kuvauksen Feidippideksen seikkailujen jatkumisesta Ateena-Sparta-Ateena -hölkän jälkeen, kokonaisuus olisi ollut parempi. Nyt kirjan päättää annos soopaa, joka saa Juuse Tammisen kääntämään kiusaantuneena kylkeä haudassaan.

Itseäni kiinnosti erityisesti Deanin näkemys syksyn 2014 Spartathlonista. Deanin kuvaus reitistä ja juoksun etenemisestä on ihan mukavaa luettavaa, mutta muusta ”tavallisten ultrajuoksijoiden” Spartathlon-viikkoon liittyvistä aktiviteeteista Dean ei kirjoita, koska hän ei niihin ehtinyt osallistumaan. Spartathlonista tietoa hakevalle ultrahölkkääjälle parempi tietolähde onkin internet.

Jos pidät Karnazesin aiemmista kirjoista, pidät varmaan tästäkin. Jos Dean Karnazesin persoona ei sinua kiinnosta mutta haluat lukea Spartathlonista tai Kreikan historiasta tai ultrajuoksusta, kannattaa todennäköisesti lukea jotain muuta. Asteikolla 1-5 tähteä annan tälle opukselle arvosanaksi ★★★.

Lopuksi
Olin hiukan pettynyt kun en syksyn 2014 reissulla onnistunut näkemään Karnazesia kertaakaan edes vilaukselta. Hiukan paremmalla onnella tiemme olisivat kuitenkin saattaneet kohdata. Saavuin Mountain Baseen 159,5 kilometrin kohdalle ajassa 20:02:25, ja Dean ehti sinne 43 sekuntia myöhemmin.

Huoltopisteelle saavuttuani istuuduin maistelemaan tarjolla olleita eväitä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä luennoin samaa matkaa tulleelle Heli Lehtiselle, että tässä kohdassa on fiksuinta jatkaa viivyttelemättä matkaa vuorenrinnettä ylös. Sitten oksensin koko vatsan sisällön tuolini eteen, ja siirryin Jolkun & Ekan raahaamana telttaan lepäämään.

Tarkemmalla ajoituksella olisin saattanut onnistua oksentamaan mustikkakeitot Deanin kengille. Jos näin olisi tapahtunut, olisin ehkä päässyt mukaan Deanin kirjaan, ja siinä tapauksessa kirja-arvioni olisi tietenkin ollut täydet ★★★★★. Kuten "The Road to Spartan" kahden viimeisen luvun tapahtumatkin, tämä episodi tapahtui kuitenkin vain vaihtoehtoisessa todellisuudessa.



lauantai 21. tammikuuta 2017

Ill Met by Moonlight, sano Shakespeare



Viime vuonna juoksin yhteensä 1182 kilometriä. Tammi-elokuussa 678 kilometriä treeniä, sitten 162 kilometrin lenkki Berliinin ympäri, ja syksyllä vielä 342 kilometriä kevyttä lenkkeilyä. Marraskuun lopulla iski yllättäen perinteinen selkä-perse-takajalkavaiva, ja siitä on seurannut kahden kuukauden totaalinen treenitauko. Kuntoutus kuitenkin etenee, ja helmikuussa toivottavasti taas juostaan.

Syksyn ja talven aikana ehdin kaavailemaan tulevalle keväälle juoksumatkaa Italiaan ja Kreikkaan. Molemmat suunnitelmat on jo nakattu romukoppaan, eikä kolmannenkaan toteutuminen ole pelkästään omissa käsissä.

1. Milano-SanRemo 285 km 2017
Pyöräilyklassikon juokseminen on pyörinyt mielessä jo muutaman vuoden ajan, ja syksyllä aloin harkitsemaan oikein tosissani vaihtoehtovapun viettämistä Italiassa. Katselin lentoaikatauluja ja tutkiskelin juoksureittiä. Perehdyttyäni kisan spekseihin tarkemmin alkoi into kuitenkin hiipumaan.

Huoltopisteiden väli on 44-70 kilometriä, ja tästä syystä järjestäjät suosittelevat vahvasti oman huoltajan käyttöä kisan aikana. Semi self-sufficiency on homman nimi, ja huoltoa saisi käyttää vapaasti check pointien välillä. Kisan selvittäminen pelkästään järjestäjien huollon varassa olisi erittäin haastavaa ellei peräti mahdotonta, enkä minä halua miettiä juostessani mihin risteykseen haluaisin huoltoautoni pysähtyvän odottelemaan seuraavan kerran.

Selkävaivat poistivat tämän kisan suunnitelmistani lopullisesti. Mittavan ja laadukkaan juoksutreenin lisäksi minun olisi pitänyt saada keskikroppa 285 kilometrin kuntoon, ja tällä hetkellä ollaan kaukana siitä.

2. Heroes Ultra 156 km 2017
Sotahistoria on kiinnostanut minua aina, ja viime toukokuussa Kreetan saarella ensimmäistä kertaa juostu Heroe’s Ultra alkoi mietityttää. Juostava matka noudattelee reittiä jota pitkin brittisotilaat keväällä 1943 kuljettivat kaappaamansa saksalaisen kenraalin Iraklionista saaren etelärannalle.

Tilasin innoissani Amazonista taustamateriaalia (kuva ylhäällä), ja olin jo päättänyt maksaa osallistumismaksun heti kun selän kuntoutus olisi edennyt niin pitkälle että juoksutreenin jatkaminen olisi ollut mahdollista. Valitettavasti kisalle kävi samoin kuin Oxroad Ultralle täällä Suomessa. Ensimmäisen kerran jälkeen kaikki näytti hyvältä, mutta toiseen kisaan ei vain saatu riittävästi ilmoittautumisia. Niinpä kisaa organisoineet britit päättivät peruuttaa tapahtuman. Harmillinen juttu, mutta ehkä Heroes Ultra tekee vielä joskus paluun. Mielelläni lähtisin katsomaan olisiko minussa sankariainesta.

Joku saattaa ihmetellä tämänkertaisen blogsennukseni otsikkoa. Harrastiko Shakespeare oikeasti ultrajuoksua, vai onko tässä vain yksi surullinen esimerkki totuudenjälkeisen ajan mediailmastoa saastuttavasta inhasta klikkihuoraamisesta?

Kenraali Kreipen kidnappauksesta kertovat (ja siten Heroes Ultran inspitraationa toimineet) kirja ja elokuva ovat nimeltään ”Ill Met by Moonlight”, ja kuutamo-kommentti on peräisin Shakespearen Kesäyön unelmasta. Kyseistä fraasia käyttää keijukaisten kuningas Oberon sanaillessaan kevyesti puolisonsa, kuningatar Titanian kanssa.

Tässä sama tarina Shakespearen kirjoittamana, nykyenglanniksi käännettynä, Paavo Cajanderin suomennoksena ja lopuksi vielä Google translaten suomentamana.

Shakespeare
OBERON: Ill met by moonlight, proud Titania.
TITANIA: What, jealous Oberon? —Fairies, skip hence. I have forsworn his bed and company.
OBERON: Tarry, rash wanton. Am not I thy lord?

Nykyenglanti
OBERON: How not nice to see you, Titania.
TITANIA: What, are you jealous, Oberon?—Fairies, let’s get out of here. I’ve sworn I’ll never sleep with him or talk to him again.
OBERON: Wait just a minute, you brazen hussy. Aren’t you supposed to obey me, your lord and husband?

Cajanderin suomennos
OBERON: Titania! Tääll', ylväs, kuutamossako sun tapaan?
TITANIA: Kuin? Luulevainen Oberon! Pois, keijut! Tuon miehen vuoteen vannoin pois ja seuran.
OBERON: Vait, julkea! Min' enkö ole miehes?

Google translate suomennos Shakespearen tekstistä
OBERON: Ill täytettävä kuutamo, ylpeä Titania.
TITANIA: Mitä, mustasukkainen Oberon? -Fairies, Ohita siksi. Olen forsworn sänkynsä ja yritys.
OBERON: Tarry, ihottuma mieletön. Enkö minä ole sinun herra?

3. Spartathlon 2017?
Ilmoittauduin eilen ensi syksyn Spartathloniin. Saa nähdä miten arpajaisissa käy.


 

website traffic statistics
Find a Date